Eilen käytiin Haaparannna Ikeassa. Mukaan tarttui sellaisia asioita joita oli tarkoituskin. Ja kotona huomasin, että muutama jopa unohtui. Rähmä! Kukahan haluaisi lähtä sinne ensi viikonloppuna? Ostettiin uusi lamppu kirjahyllyn päälle. Nyt sohvan nurkassa näkee hyvin lukea.
368006.jpg
Tänään siitä innostuneena pyyhin koko kirjahyllystä pölyt ja järjestin Tyypin 300 vhs-kasettia numerojärjestykseen. (3-5 elokuvaa per kasetti). Ovat odottaneet hyllyssä organisointia vuoden.

Tyyppi myös halusi ostaa Ikeasta kukan. Ihan sama minkä kukan, mutta joku oli saatava. Tälläinen sitten lähti mukaan.
368011.jpg
Valitettasti ruukkua emme tajunneet ostaa samalla.

Tänään oli pitkästä aikaa koulussa tunteja. Oli ihan mukavaa. Opon luona kävin juttelemassa, ja hän oli sitä mieltä, että kevyesti valmistun jouluun 2007 mennessä. Hih! Ja ettei tarvitse edes poltta itseään loppuun, sillä kevät '08 on vielä vara-aikaa. Jee.

Kirjastossa oli poistomyynti. En jaksanut kovin perusteellisesti penkoa, kun ihmisiä oli ihan hirveästi. Jotain kuitenkin löytyi.
368013.jpg

Tuosta Nina Simonesta olen ihan mielissäni. Yksi äidin vanha  levy minulla onkin, mutta tämä oli vielä parempi. Voisi huomenna mennä aamupäivällä katsastamaan uudestaan tuon valikoiman, jos sitten mahtuisi hieman paremmin joukkoon.

Jumpaan en jaksanut mennä, mutta muuten puhkun energiaa. Jahka saan silitysraudan lainasta takaisin, laitan keittiön uudet verhot paikoilleen.
Ai niin, ja ostettiinhan me sieltä ulkomailta muitakin juttuja. Kuten Ramlösaa, Pepsi maxxia ja läkeroleja. Eli kaikkia hyvää mitä ei täältä saa.