Eilen oli ensimmäinen työpäivä siellä uudessa jutussa. Meni oikein hyvin, kesti vaan valitettavasti 13tuntia. Huh!! Mutta tänän pitäisi jo alkaa ihan normaalirytminen työnteko.
Maanantaina saavuin, ja siinä ykkösluokassa. En nimittäin olisi jaksanut kaikkien niiden kassien kanssa kuljeskella ympäriinsä. Asun veljen ja hänen avovaimonsa luona, ja täällä on oikein viihtyisää. Ikkunasta näkyy Taidehalli ja on muutenkin paljon elämää ympärillä.

Tyyppiä vaan on kova ikävä. Kaikista omituisinta on nukkua ilman toista. Otin onneksi yhden yöpupun mukaani, joten aion sitä sitten rutistella suurimassa kaipuussani.

Nyt lähden taas edustamaan, ihanaa keskiviikkoa kaikille!