Ahistaa ja angstituttaa!! Tuossa juuri löysin sellaisen tiedon, että luultavasti yhdestä opiskelu/työsuunnitelmastani ei tule yhtään mitään. En pääse siinä etenemään. 99% varmuudella. Pienen pieni toive on. Mutta siis aivan pieni. masentaa, inhottaa, itkettää.

Muutenkin on jo tovin ollut sellainen olo, ettei tästä elämästä/minusta/opskelusta/tulevasta työelämästä tule mitään.Ei mitenkään koko ajan, mutta pieninä piikkeinä tämä epätoivo käy mielessä.

Sillä siitä elämäni ykköshaaveesta ja unelmasta olen joutunut luopumaan. Viime keväänä myönsin itselleni, ettei se tule ikinä toteutumaan. Ja se oli rankkaa, ja edelleen mietin välillä, kuinka käytin koko ikävuodet 13-20 tuon unelman ympärillä ja kaiken muun unohtaen. Ja nyt jos tämä toinenkaan asia ei toteudu, niin ahistaa.

Tämä nykyinen opiskeluala kun on niin epävarma työala. Ja tälle on hirviä tunku. Musta ei tuu ikinä mittään! Jään ikuisiksi ajoiksi Laukkukauppan. Buhuuu! Onko itsesääli/-surku koulussa tilaa? Täällä ois yks priimusoppilas...