Aamulla nukutti niiiin paljon. Ymmärsin, että minun on noustava ja lopulta ymmärsin, että jos nyt nousen, myöhästyn koulusta vain vähän. Ja silti nukuin viisi minuuttia lisää. Myöhästyin vartin. Maanantaina alkoi teatteriharkat. Neljän vuoden jälkeen, on mukava taas tehdää jotain. Tämä viikko menee pelkissä improharkoissa ja ensi viikolla siten alkaa itse näytelmän harjoitukset. Jei! Tyyppiä en siis iltaisin paljon ole ehtinyt nähdä. Onneksi sentään vähän.

Meidän piti sinne harkkoihin kirjoittaa hetkestä elämässä, kun pallo on ollut hukassa tai kun on ollut jonkun toisen vallassa. Kirjoitin ensimmäisestä rakkaudestani. (Joka ei koskaan ollut poikakaverini.) Oli omituista miten äkkiä ajauduin takaisin samaan tunnelmaan. Siihen pelkoon ja jännitykseen. Miten kahdeksan vuoden jälkeenkin voi muistaa asiat niin kuin ne olisi tapahtuneet vasta?