666443.jpg

Taisin jo aiemmin mainita, miten tämä vanhempieni talo on seinäremontissa. Olen herännyt neljä tuntia  sitten, enkä edelleenkään tiedä, millainen sää ulkona on. Voisin veikata, ettei siellä ainakaan sada, sillä se varmaan kuuluisi sisälle. Olemme nimittäin (tai siis vanhempani olivat jo kevään aikana) salaa avanneet yhden ikkunan.

666440.jpg

Tässä näkyy tuo huima rikos. Jos tarkkaan katsoo, niin siinä näkyy myös pyykit, joita siis EI SAA kuivata toisen taloyhtiön pyykkinarulla (jota kukaan ei käytä, toim.huom.). Nyt täällä on siis melko kosteahko ilma. Onkin hyvä hetki lähteä ulos ja sitten jumppaan. Tyyppi meni kahdeksaksi töihin.
Olen omistanut siivoamisen lisäksi aamun itselleni niin, että söin muutaman leivän ja katsoin uudestaan Peter von Baghin dokumentin Tapio Rautavaarasta. Voi miten liikuttavaa! Katsottiin se eilen illalla Tyypin kanssa ja nyt aamulla sattumalta uudestaan. On se vaan ollut sitten komea mies. Mahtavaa kun täällä on digi-boksi, niin näkyy Teema ja Jimiltä Penn & Teller. Parhautta!