Tänään olin saanut ensimmäistä lukijapalautetta ever. Mutta se ei ollut kovin jei. Kirjoittaja halusi kovasti tietää, tiedänkö minä, mikä on linnun ja nisäkkään ero. Ja että yritänkö koko kansalle opettaa, että lintu on nisäkäs. Vai onko kaksoispiste käyttö vaan liian vaikea minulle.Vai olenko minä vain luonut oman uuden eläinlajin.
Syynä oli kahden sanan tipahdus seuraavasta lauseesta: Huuhkajat syövät nisäkkäitä (ja lintuja): rottia, puluja, lokkeja ja rusakkoja. Tuo suluissa oleva ei siis ollut lehdessä.

Ei varmaan pitäisi ottaa henkilökohtaisesti, mutta silti tuli tyhmä ja surkea olo. Miksen tarkistanut tekstiä kunnolla? Muutenkin tämä päivä oli hankala. Aamulla väsytti niin kovin, etten mennyt jumppaan ennen töitä. Töissä ymmärsin väärin työnannon. Onneksi en ollut kovin pitkälle kerennyt edetä, kun tämä väärinkäsitys selvisi. Tuntui, ettei sanat tulleet, enkä oikein uskaltanut soittaa haastateltaville. Uutispäällikkö oli ystävällinen, ja rakentavasti neuvoi, mutta kun olin jo valmiiksi alavireinen, tuli tunne, etten osaa. En pysty. Juttu jää tekemättä ja muilla tuhraantuu aikaa virheitteni korjaamiseen. Surkiaa.

Jos hyvin käy, huomisessa on uutinen elokuvamaisista ryöstöistä. Saas nähdä. Viikonlopun lehdessä ei jostain syystä ollut mitä piti. Ehkä sekin angstitutti.