Hihii, ensimmäinen harjoittelupäivä takana. Suurin osa ajasta meni kaikenlaiseen tutustumiseen ja käytännön asioihin perehtymiseen. Mutta sainpa jutunkin kirjoitettavaksi. Se saattaa olla huomisessa lehdessä. Haastateltavatkin löytyivät suhteellisen helposti ja kaikki oli ystävällisiä. Onneksi. Yöllä nimittäin jännitin niin, että ensimmäisen kerran heräsin neljältä. Kävin jumpassa ennen töitä ja koko päivän olin pienessä jännityspaniikissa, josta johtuen nyt on uskomaton väsymys. Mutta huomenna uudella innolla kohti uusia käänteitä.

Tämä on muuten tämä vanhempieni talo pintaremontissa ja kaikki ikkunat on tarroilla kiinni ja muoveilla päällystetyt. Täällä ei siis kovin hyvin ilma kierrä. Ja siksi pyykkien kuivaaminen sisällä on mahdotonta. (Jo pelkästään veden keittämisestä tulee hirveän kostea ilma.) Niinpä äitini on käyttänyt koko kevään ja minä nyt tämän 4 päivää, naapuripihan pyykkinaruja tähän jaloon pyykinkuivastarkoitukseen. Ja ei, ei tulisi mieleenkään käyttää naruja, jos niille olisi kova tunku ja ne olisivat aina täynnä. Mutta kun niillä ei ole ikinä kenenkään pyykkiä. Niinpä nyt sitten, eräs pappa katsoi asiakseen valittaa minulle, etten saa käyttää kyseisiä naruja. Yritin piipittää, että kun ei tämän talon pihalla ole moisia ja että eikö sopu sijaa anna. Mutta pappa oli järkkymätön. Eli nyt sitten eletään tropiikissa. Saapura. Ja kun se ei ollut keneltäkään pois! Kukaan ei käyttänyt niitä! Hiton omahyväinen papi.