Eilen käytiin katsomassa Rocky Balboa, ja uskomatonta, mutta totta: se oli hyvä!! Olin todella yllättynyt. Lähdin leffaan lähinnä sen huumoriarvon vuoksi, mutta huomasin olevani ihan mielissäni. Ei ollut lainkaan sellaista Syltyn ego-buustausta, kuin ois voinut luulla. Kannattaa ainakin vuokrata dvd, jos ei muuta.

Muuten viikonloppu mennyt hiukan poikkeavissa tunnelmissa. Yleensä kun ollaan edes jompana kumpana (perjantai tai lauantai) päivänä kantapaikassa, nyt ei kumpanakaan. Vietetään nimittäin lähes tipatonta tammikuuta. Joka tarkoittaa sitä, että muuten koko kuu on alkomahooliton, paitsi 20.1, joka on kantapaikan viimeinen aukiolo-päivä ja synttäreiden aatto. Kantis on vaihtanut omistajaa ja se menee remppaan. Sääli! Silloin ei voi olla istumatta siellä koko päivää ja juomatta useaa olutta.
Eli sanoisinko tätä pikemminkin tipattomaksi 30-päiväksi.

Nyt menen tekemään hiukan yöpalaa ja sitten nukkumaan. Öitä!