Eilen oli taas niin huisin hieno ja viihdyttävä Musiikkivideofestareiden Pumpeligaala. Juontajana oli Katja Stålh, josta en aikoinani niin kovasti välittänyt, mutta Pumpelissa hän on lyömätön. Viime vuotiseen verrattuna Gaala eteni jouhevasti, eikä turhia pitkityksiä ollut välissä. Voittajavideo  (Magyar Posse: Whirlpool of Terror and Tension) oli HIENO! Tosi kekseliäs ja visuaalisesti vaikuttava. Ylpeästi voin vielä sanoa, että tekijät (Lauri Warsta ja Jouni Karttunen) ovat oululaisia.

Tämä päivä se onkin mennyt tekemättä mitään. Tyyppi lähti musavideofestareiden karonkkaan, kun on koulun puolesta siellä koko viikonlopun pyörinyt. Yritin katsoa Hämistäkin, mutta oon sen niin monesti nähnyt ettei siitäkään oikein mitään tullut. Ai niin, näppylärokko on levinnyt myös selkään. Mutta kaverin äiti (ihotautilääkäri) käski olla huolestumatta, joten mieleni on tyyni.

Muuten, laitoin ruisleivän juuren happanemaan. Jos se onnistuu, niin pääsee itse leipomaan tuoretta ruisleipää. Se kun on ihan huippua ja parasta ja maukkainta maailmassa. Isä sitä tekee aina aamuisin. Siihen tuoksuun on hyvä herätä.