Tänään on käynyt kolme ihmistä, joista yksi oli sisko. Viime päivinä on kyllä ollut vilkkaampaa. Työkaverikin on parantunut, joten saimme työvuorolistat tehtyä ja nyt menee mukavasti viiden tunnin vuorot. Huomenna olen yksin koko päivän niin saan lauantain vapaaksi.

Tyyppi tulee maanantaina. Olen siitä tohkeissani. On kerennyt tulla sitä jo niin kovin ikävä. Ja ilmeisesti myös hällä mua, kun kertoi eilen puhelimessa, että oli kuulema työnantajani soittanut hänelle ja sanonut, ettei mua enää tarvita täällä Helsingissä, että kuulema kotiin pitäis mennä. Kaipaan just tuota sen hölmöstelyä.

Ilma on mitä kaunein. Ulkona pojat pelaa footbagia. Kohta pois!